Itämeren sähkökaapelien katkaisijat saivat tehtyä pahasti kiusaa Virolle. Maan hallitus joutuu nyt tekemään poikkeustoimia ...
Koulun vaihtaminen kesken ala- tai yläkoulun on Suomessa melko harvinaista. Vuonna 2022 vain 2,5 prosenttia 4. -9.
Ehdotuksia Suomen talouskasvua vauhdittaviksi toimiksi on tullut ilahduttavan paljon, sanoo Risto Murto STT:lle. Jopa Suomen ...
Itävallan kansanpuoluetta (ÖVP) edustava liittokansleri Karl Nehammer kertoi lauantaina keskeyttäneensä hallitusneuvottelut ...
Elokuun alussa Venäjän ja lännen välillä tehtiin suurin vankienvaihto sitten kylmän sodan. Ankaran lentokentällä Turkissa ...
Ukraina on tehnyt useita lennokkihyökkäyksiä Pietarin ja Ust-Lugan alueille Venäjälle lauantain vastaisena yönä ja ...
Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin niin sanotun hyssyttelyrahaoikeudenkäynnin tuomionluku on määrä järjestää 10.
Ankkurit ovat nousseet Suomessa jälleen otsikoihin viime viikkoina – tai tarkalleen ottaen yksi tietty ankkuri.
Hallituksen elokuussa aloittamaan rasismikampanjaan on lähtenyt mukaan vain 62 organisaatiota, kertoo Uutissuomalainen.
Jesse Eisenbergilla (s. 1983) on elokuvassaan aivan passeli idea: kaksi toisistaan erkaantunutta amerikkalaista ...
Israelin iskut surmasivat Gazassa perjantaina noin 30 ihmistä, kertovat palestiinalaisviranomaiset. Gazan ...
UPI:n uusi Venäjän vaikuttamistutkimus joutuu ongelmiin, mikäli hankkeessa ei uskalleta nimetä Suomesta yhtään Kremlin ...